perjantai 9. huhtikuuta 2010

One Hundred Things


Ajattelin tässä muiden postausten innoittamana tehdä tällaisen "sata asiaa minusta"-postauksen. Saa nähdä jos keksin niin monta:D

1. Muut sanovat että olen perfektionisti
2. Mutta itse olen sitä mieltä että olen vain tarkka asiosta.
3. Kaikki luulevat että olen hemmoteltu koska minulla on merkkivaatteita.
4. Mutta en ole.
5. Olen oikeasti todella peruspositiivinen ihminen
6. Mutta monen syyn takia oikeaa hymyä on nykyään vaikea näyttää.
7. Joten turvaudun usein feikkihymyyn.
8. Kaikki kehuvat paksuja, luonnontaipuisia hiuksiani.
9. Minulla on siniset silmät, mutta itkiessä ne muuttuvat kirkkaanvihreiksi.
10. Kuuntelen musiikkia melkein 24/7
11. Olen nykyään nirso ruoan suhteen.
12. Mutta olen edelleen sitä mieltä että äitini ei koskaan tee pahaa ruokaa.
13. En syö koskaan koulussa.
14. En ole syönyt siellä moneen vuoteen.
15. Kaikki syöminen julkisilla paikoilla ahdistaa.
16. Kouluruokalakin on nykyään ahdistava paikka.
17. Rakastan kaikenlaisia leffoja.
18. Paitsi sci-fiä ja muita nörttielokuvia.
19. nauran paljon.
20. Ja kovaäänisesti.
21. En ole koskaan polttanut tupakkaa.
22. Enkä juonut alkoholia.
23. Tai kokeillut mitään muutakaan laitonta.
24. Enkä myöskään aio kokeilla.
25. Minulla on kaksi kissaa.
26. Ja olen aivan varma että se yksi niistä on homo.
27. Mutta se ei haittaa, se on ihana:)
28. Tykkään järjestellä tavaroita.
29. Olen usein äitini työpaikalla ja siivoan tarvikekaappeja.
30. Minulla on outo huumorintaju.
31. Saan muut aina nauramaan.
32. Olen todella itsepäinen.
33. Ja saan yleensä tahtoni läpi.
34. Varsinkin jos kyseessä on isäni.
35. Minulla on mielestäni todella tylsä käsiala.
36. Mutta kaikki kehuvat sitä.
37. Vanhempani erosivat kun olin kuusivuotias.
38. Ja äiti meni uudestaan naimisiin.
39. En voi sietää isäpuoltani.
40. Eikä hän voi sietää minua.
41. Minä olen todella hyvä leipomaan.
42. Ja minulla on kymppi köksässä.
43. Vaikka en koskaan syönyt mitään niillä tunneilla.
44. Vain kolme ihmistä luokaltani on nähnyt minun syövän.
45. Including nykyinen exä.
46. Sairaalloisen lihavat ihmiset ovat ällöttäviä.
47. Mutta rakastan äitiäni vaikka se painaakin yli sata kiloa.
48. Pelkään että lihon.
49. Mutta olen kuitenkin laihtunut "virallisesti" 5 kiloa joulun jälkeen.
50. Rakastan perjantai-iltoja.
51. Ja odotan niitä jo maanantai-aamuna.
52. Väitän aina ennen kokeita kaikille etten ole edes aukaissut kirjaa.
53. Vaikka oikeasti olen lukenut koealueen läpi monta kertaa.
54. Tämä johtuu siitä että huono numero on helpompi kertoa muille kun ne luulee etten lukenut.
55. Olen todella huono vastaanottamaan kehuja.
56. Ja olen aivan varma aina että kaikki valehtelevat minulle.
57. Olen isän tyttö.
58. Vaikka asun äidin luona suuremman osan ajasta.
59. Ensin painotavoitteeni oli 56 kiloa.
60. Sitten se oli 55.
61. Sen jälkeen 50 kuulosti hyvältä.
62. Mutta nyt haluan painaa 49 kiloa.
63. En näe mitään eroa minussa vaikka olen 5 kiloa kevyeempi.
64. Enkä usko että eroa on ollenkaan.
65. Rakastan uimista.
66. Mutta uimapuvussa näyttäytyminen on kamalaa.
67. En osaa sanoa muille ei.
68. Mutta olen kova väittämään vastaan.
69. Enkä ole koskaan väärässä kun väittelen jonkun kanssa.
70. Tykkään nukkumisesta.
71. Mutta valvon viikonloppuisin aivan liian myöhään.
72. Pelaan Sims 2:sta.
73. Ja teen sinne aina "täydellisiä" perheitä.
74. Nytkin aion mennä tekemään rikkaan, onnellisen perheen sinne tämän postauksen jälkeen.
75. Haluan olla pieni.
76. Mutta en halua olla tissitön.
77. Haluan jenkkakahvat pois.
78. Mutta en halua näyttää pojalta.
79. En voi mennä nukkumaan ellen ole tarkistanut herätyskelloa.
80. Kahdesti.
81. En myöskään luota tavallisiin herätyskelloihin.
82. Käytän vain kännykän herätystä.
83. Mutta en voi sammuttaa kännykkää yöksi.
84. Koska silloin en voi nukkua.
85. En olen koskaan myöhästynyt koulusta.
86. Minulla ei ole ainoatakaan poissaoloa tältä lukuvuodelta.
87. Olen todella allerginen siitepölylle.
88. Ja usein tapahtuukin niin, että en saa ilmaa ulkona keväällä.
89. Koska kurkkuni turpoaa melken kokonaan umpeen.
90. Pelkään että se tapahtuu julkisilla paikoilla.
91. Pelkään oksentamista.
92. Mutta vielä enemmän pelkään neuloja.
93. Pyörryn ja saan paniikkikohtauksen verikokeissa.
94. Mutta unelma-ammattini on lääkäri.
95. Jota en kuitenkaan pääse opistkelemaan huonon matikka-pääni ansiosta.
96. Rakastan kesää.
97. Ja appelsiininmakuisia mehujäitä.
98. Mutta vaaleanpunaiset mehujäät ovat liian makeita.
99. Ruotsi on toinen äidinkieleni.
100. För att pappa talar svenska.

siinä se nyt oli, laittakaa kommentti:) Neph, Noopi ja The Unforgiven, haaste on heitetty! Tehkää oma postaus:)

5 kommenttia:

  1. Aa, pitänee tehdä tuo :) ♥

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana postaus! <3 Ja tuo kuvaki on jotenki niin nerokas :D Kiva ku haastoit, pitääki toteuttaa toi heti seuraavaks :)

    Tsemppihaleja, oot ihana<3

    VastaaPoista
  3. Oi, olipas jotenkin kiva lukea välillä tällainenkin postaus. Mäkin pelkään neuloja ihan hirveästi ;)

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea tälläinen tiivistelmä susta :) <3

    VastaaPoista
  5. mun sanat ei riitä kuvaamaan miten mä nään sussa itteeni! tunnistin itteni niiiin monesta kohasta :) voi että... mut tsemppiä sulle laihutukseen ja käy tsekkaan mun blogi kanssa :)

    VastaaPoista

I told another lie today
And I got through this day
No one saw through my games
I know the right words to say
Like "I don't feel well," "I ate before I came"
Then someone tells me how good I look
And for a moment, for a moment I am happy
But when I'm alone, no one hears me cry