sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Just smile and wave girls, smile and wave


Pääsiäinen.
Kun olin pieni, pääsiäispäivä oli parasta aikaa joulun jälkeen. Pääsiäispäivää edeltävänä iltana laitoin hatun sängyn alle jotta pääsiäispupu toisi sen täyteen suklaamunia aamuksi. En malttanut nukahtaa illalla, sillä tiesin että kun heräisin aamulla, hatussa olisi suklaamunia. Lopulta nukahdin.
Kun heräsin aamulla hihkuin innosta nähdessäni suklaamunat. Istuin sängyllä ja söin suklaata kunnes kädet olivat tahmaisia ja maha kipeä. Olin onnellinen.

Tänään heräsin aamulla ja näin hatun vieressäni. Kurkistin sinne ja se oli täynnä suklaamunia. Kyyneleet tulvivat silmiin kun katsoin kaikkia erilaisia käärepapereita, hienoja, värikkäitä kuvia jotka peittivät suklaan. Siinä oli tavallisten kindereiden lisäksi peter pania, nalle puhia ja muita värikkäitä kääreitä. Itkin. Halusin taas olla se pieni tyttö joka nautti herkuista ja ruoasta, söi onnellisena eikä välittänyt kaloreista. Kun olin pieni, yksi keksi tai leipäviipale ei tehnyt norsunkokoiseksi, ja lasillinen appelsiinimehua ei singonnut housunnappia seinään. Itken vieläkin.

Sick of crying...
Tired of trying.
Yeah I'm smiling, but inside I'm dying.

Nykyään en nauti ruoasta. Ruoka on minulle asia joka lihottaa ja tekee surulliseksi. Ruoka on vihollinen. Nälkä, se sijaan, on jännä juttu. Nälästä tulee välillä melkein euforia, tyytyväisyys omaan kontrolliin ja valtaan. Minun ei tarvitse syödä, ei ole pakko.

Nousen ylös aamulla, huone pyörii. kävelen jääkaapille. Käsi kahvalla, mutta epäröin. Lasken käden pakastimen kahvalle, avaan oven ja otan esille jääpalat. irroitan muotista kuusi jääpalaa, laitan ne purkkiin ja kipitän takaisin huoneeseeni. Imeskelen jääpaloja, pureskelen ne rikki. Jääpalat syötyäni olen vakuuttunut siitä että nyt olen syönyt aamupalaa. Olen taas kerran valehdellut itselleni, uskotellut että söin oikeasti. Mutta minähän pureskelin ja nielin, eli söin, eikö niin?

Olen oppinut hymyilemään todella uskottavasti, vaikka kyyneleet haluavat tulvia silmiin. Kaikki uskovat hymyyni, kaikki luulevat minun olevan tyytyväinen ja onnellinen, oikea Little Miss Sunshine, niinkuin minua koulussa kutsutaan. Voi, kunpa ne tietäisivät...

So much more behind those fake smiles

2 kommenttia:

  1. Joo, se ei oo kiva tunne.

    Se on yllättävän helppoa valehdella itselleen. Ja sit samalla oppii helposti valehteleen muille. Ilman et teettää vaikeuksia...

    Voimia♥

    VastaaPoista
  2. Oho, enpä oo ennen törmännyt muihin jotka rouskuttavat jääpaloja. Voin muutenkin samaistua ihan jokaiseen tämän postauksen lauseeseen.

    Haleja, olet tärkeä<3

    VastaaPoista

I told another lie today
And I got through this day
No one saw through my games
I know the right words to say
Like "I don't feel well," "I ate before I came"
Then someone tells me how good I look
And for a moment, for a moment I am happy
But when I'm alone, no one hears me cry