keskiviikko 17. helmikuuta 2010

We are what we pretend to be


Tänään ei ole mennyt hyvin. Kalorit ovat kuntoilun jälkeen 619, mutta aion kuluttaa pois ne 119, jotta saan maksimissaan viisisataa. Kaikki ahdistaa nyt. Paino jumittaa. Päätä särkee, en ole syönyt kuuden jälkeen, ihan niin kuin olen luvannut. Söin ensimmäistä kertaa viiden jälkeen.

Miksi en ole tyytyväinen? Eikö sen pitänyt mennä niin, että vain yksi kilo, ja kaikki on taas hyvin?

Äiti aloitti tänään keskustelun sanoilla "konsultoin ravintoterapeuttia sun ruokavaliota koskien". Sydämeni pysähtyi. Voi ei, mitä mä oon nyt tehnyt? Se kyseli kaikkea: Oletko ihan kunnossa, eikai mun tarvitse olla huolissani susta, eikai sulla ole mitään ongelmaa". A taas jatkoi saarnaa: "Joku päivä saat kiittää mua tästä. Et käyttäydy ruoan suhteen normaalisti, mä oon huolissani susta". Ja H sanoi että mulla on kehittymässä syömishäiriö. Että se tietää miten anorektikot käyttäytyy, vaikka ne ei suoraan sanoisi mitään.

Eihän toi ole totta, eihän? Olen ihan kunnossa, ihan niin kuin sanoin kaikille.

Hymyily sattui tänään enemmän kuin koskaan.

3 kommenttia:

  1. Mä ymmärrän sua niin hyvin.
    Kaverit huolehtii, äiti huolehtii.
    Ja enää kilo niin mä olisin onnellinen.

    VastaaPoista
  2. Ohh :( Ei kai ne nyt ala sua lähettää lääkärille tai jollekkin? Voi hitsi, oon pahoillani. :/
    Hei tsemppiä paljon, kaikki menee kyllä hyvin ♥

    VastaaPoista
  3. En halua olla ärsyttävä tai kieroutunut, mutta hei! Ravitsemusterapeutti saattaisi olla jopa hyvä juttu. Ne tädit siellä tietää, miten kannattaa laihduttaa. Ne tietää, milloin laihduttaminen satuttaa laihduttajaa.

    Minäkin oon miettinyt, että ravitsemusterapia saattais tehdä hyvää. Mielelle sekä kropalle.

    VastaaPoista

I told another lie today
And I got through this day
No one saw through my games
I know the right words to say
Like "I don't feel well," "I ate before I came"
Then someone tells me how good I look
And for a moment, for a moment I am happy
But when I'm alone, no one hears me cry